Majakat

Suurupin alamajakka

Ihmeen kauniilla merenrannan hiekkakivitörmällä sijaitseva romanttinen katkaistun pyramidin muotoinen harjakattoinen Suurupin linjaloiston alempi majakka valmistui vuonna 1859. Yhdessä Suurupin kivimajakan kanssa ne muodostavat linjaloiston 246,5⁰, joka auttaa lähtemään Tallinnanlahdelta, Naissaaren ja Vahemadal-nimisen matalikon välistä. Tämä…

Naissaaren majakka

Naissaar on jo kaukaisessa menneisyydessä ollut Suomenlahden yli Tallinnaan kulkevien laivojen merimerkki. Naissaaren pohjois- ja eteläkärkeen rakennettiin vuonna 1788 ensimmäiset puumajakat. Nykyinen majakka valmistui vuonna 1960. Alhaalta valkoisen ja ylhäältä punaisen rautabetonitornin korkeus jalustasta on…

Jumindan majakka

Viron pohjoisrannikolla Jumindanniemen kärjessä sijaitseva majakka auttaa laivoja suunnistautumaan. Majakka on rakennettu vuonna 1937 ja saanut nykyisen korkeutensa ja muotonsa vuonna 2006.Neuvostoaikana niemellä oli rajavartioston tiukkaan vartioima ohjustukikohta. Jumindanniemen kärjessä käytiin elokuussa 1941 maailman eniten…

Pakrin majakka

Majakka sijaitsee Pakrin niemen luoteiskärjessä korkealla kalkkikivijyrkänteellä ja merkitsee pohjoisrannikon merenpuoleista reunaa tärkeän laivareitin varrella. On mahdollista, että Pakrin niemen korkealla rannalla oli majakka jo Ruotsin vallan aikana. Vuonna 1724 paikalle pystytettiin Pietari I:n käskystä uusi…

Suurupin ylämajakka

Suurupin kalkkikivikallion korkeimmassa kohdassa on pidetty valoa jo vuosisatoja. Vuonna 1760 rakennettiin massiivinen kalkkikivinen majakka juuri tänne varoittamaan vaanivista kareista ja ohjaamaan laivat turvallisesti Revalin satamiin. Alussa majakan huipulla paloi oikea nuotio. Majakan 63 metriä…